17.6.2016

VALMISTUJAISET

3.6.21016
Vihdoin ja viimein kolmen vuoden urakka on ohi ja voin kutsua itseäni sisustusartesaaniksi!

9. luokalla ei ollut kysymystäkään minne hakisin, Salon seudun ammattiopistoon sisustusalalle sillä olin jo ala-asteella päättänyt, että minusta tulee isona sisustussuunnittelija. Aika riskillä tuon yhteishakuni silloin teinkin sillä en hakenut minnekkään muualle, ainoastaan tuonne ja sinne sitten onnekseni pääsykokeiden kautta pääsin. Välillä on ollut niitä aamuja kun ei olisi huvittanut herätä klo 5 kouluun. Bussilla Turkuun ja bussiasemalta odottelemaan junan lähtöä, Salon juna-asemalta vartin kävely kouluun ja sama rumba iltapäivällä. Kaksi vuotta meni tuohon matkustamiseen, välillä tutun kyydilläkin onneksi pääsin. Viimeisenä vuotena olin puoli vuotta työssäoppimassa Myllyssä ja keväällä ei paljon tarvinnut koulua enää käydä. Päivääkään en vaihtaisi pois vaikka välillä ei niin ruusuilla tanssimista ole ollutkaan.

Torstaina, päivää ennen valmistujaispäivääni äiti, iskä ja Ville tuli meille tänne Paimioon ja kaikki yhdessä valmisteltiin tarjottavia ja hoidettiin loppusiivous. Perjantaina sitten koitti kauan odotettu ja jännittävä päivä. Aamulla heräsin kihartamaan hiuksia ja laittamaan itseni kuntoon. Valmistujaismekkoni kanssa tuskailin aikani, kunnes löysin Vilasta mieleisen. Kauniin yksinkertainen, mutta silti juhlava.


Aamulla 8.30 äiti ja iskä tuli hakemaan minua ja suuntasimme kohti Salohallia. Henkka ei pässyt kun oli töissä ja Ville puolestaan koulussa. Aika kovin jännitti aamulla että miten se oikein menisi ja me olisimme jo toisena hakemassa todistukset lavalta koko 400 päisen opiskelijajoukon edessä ja tähän lisäksi vielä varmaan yhtä suuri yleisö. Ihan hyvin se onneksi meni! Juhla kesti 2 tuntia ja odotin vain sitä hetkeä kun saisin laittaa lakkini päähän. Oli se jotenkin aika hieno tunne kun sain sen lakin painaa päähän, enää ikinä minun ei tarvitsisi opiskella elämässäni jos en haluaisi, taas yksi iso etappi takana.


Juhlan jälkeen kävimme hakemassa jäätelöt ihan kuin aina ala-asteen päättäreidenkin jälkeen. Sen jälkeen suuntasimme kotiin Paimioon, jossa itse juhlat vietettiin. Valmisteltiin loput tarjottavat ja odoteltiin, että Henkka pääsee töistä ja kello tulisi 18 jolloin saapui ensimmäinen erä vieraita. Perjantaina oli kummit, mamma, Outi ja Henkka sekä sukulaisemme Anne ja Raino. Lauantaiksi oli kutsuttu klo 13 Henkan vanhemmat sekä isovanhemmat ja klo 16 tuli minun isovanhemmat sekä molemmat sedät perheineen.



Emme mitenkään kovin suuresti juhlineet, mutta tärkeimmät ihmiset kuitenkin olivat juhlistamassa tärkeää päivääni. Päätimme jo hyvissä ajoin mennä kahvilinjalla. Pientä suolaista halusimme toki tarjota ja teimme itse sellaisia täytettyjä rullia, vaihtoehtoina oli lohi sekä kinkku ja lisäksi oli ruisnappeja ja erilaisia tuorejuustoja. Pikkuveljeni oli luvannut tehdä juhliini haarukkaleipiä ja niin myös tekikin ja hyvin niissä kyllä onnistuikin! Halusin juhliini juustokakun ja päädyin tekemään vaniljajuustokakun suklaakiilteellä sekä valkosuklaakoristeilla. 

Omien juhlieni päätyttyä lähdimme Henrin kanssa vielä Jannikan ylioppilasjuhliin Saloon. Sieltä ilta sitten jatkui aamuyöhön asti, ikimuistoinen viikonloppu kaikinpuolin!




Kiitos kaikille minua muistaneille!

Syksyllä suuntaan Helsinki Design Schooliin jatkamaan alani opintoja!


-Jenna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti