25.12.2015

JOULUAATTO

Meillä joulua vietettiin tänä vuonna samalla tavalla kuin aina ennenkin. Joulupuuroa, lahjojen avaamista, joulurauhanjulistus, jouluruokaa, kauneimpia joululauluja ja yhdessä oloa. 
Aamulla mulla ja Henkalla oli herätys kello 8 ja puoli yhdeksän jälkeen lähdin viemään Henkkaa Turun suuntaan josta hän lähti jatkamaan matkaa joulunviettoon. Kun tulin takaisin kotiin niin söimme perheen kanssa perinteisesti joulupuuroa jonka jälkeen aloin siivoamaan vielä vähäsen. Kuusen alla oli jo aamulla lahjoja ne oli pakko päästä avaamaan ennen lähtöä.
Menimme kahdeksitoista mamman luo kuuntelemaan joulurauhanjulistusta josta suuntasimme moikkaamaan pappaa. Vierailujen jälkeen mamma tuli kanssamme meille ja söimme ihanaa jouluruokaa. Jouluruoan jälkeen menimme neljäksi kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja :)





Sain Henkalta lahjaksi Versacen hajuveden sekä kosteusvoiteen joita häneltä toivoinkin. Lisäksi sain yllätykseksi ylemmässä kuvassa näkyvät ihanat pörrötossut ja vielä lämpimän aamutakinkin jonka kanssa oon ollut koko eilisillan ja tän aamun! <3



Hautausmaa on joka joulu yhtä kaunis kun satoja kynttilöitä loistaa pimeässä. 
Joululaulujen jälkeen oli kahvia ja jouluherkkuja jonka jälkeen vielä illalla tonttu toi lahjoja. Sain vaikka mitä kivaa ja ehkä suurin yllätys oli uusi puhelin! Se tulee todellakin tarpeeseen sillä vanha vähän jo temppuili ja nyt saan Ylläkseltä sitten parempia kuviakin. Kohta lähdemme mamman luo kahville mistä sitten jatkan matkaa Saloon sillä ensi yönä 3-4 aikaan lähdemme ajamaan kohti Yllästä, ootan ihan hirmuisesti! Muista joululahjoista varmaan viikon päästä reissun jälkeen ja reissusta myös tiedossa varmasti postausta! Ihanaa joulupäivää kaikille :)


-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti