25.12.2015

JOULUAATTO

Meillä joulua vietettiin tänä vuonna samalla tavalla kuin aina ennenkin. Joulupuuroa, lahjojen avaamista, joulurauhanjulistus, jouluruokaa, kauneimpia joululauluja ja yhdessä oloa. 
Aamulla mulla ja Henkalla oli herätys kello 8 ja puoli yhdeksän jälkeen lähdin viemään Henkkaa Turun suuntaan josta hän lähti jatkamaan matkaa joulunviettoon. Kun tulin takaisin kotiin niin söimme perheen kanssa perinteisesti joulupuuroa jonka jälkeen aloin siivoamaan vielä vähäsen. Kuusen alla oli jo aamulla lahjoja ne oli pakko päästä avaamaan ennen lähtöä.
Menimme kahdeksitoista mamman luo kuuntelemaan joulurauhanjulistusta josta suuntasimme moikkaamaan pappaa. Vierailujen jälkeen mamma tuli kanssamme meille ja söimme ihanaa jouluruokaa. Jouluruoan jälkeen menimme neljäksi kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja :)





Sain Henkalta lahjaksi Versacen hajuveden sekä kosteusvoiteen joita häneltä toivoinkin. Lisäksi sain yllätykseksi ylemmässä kuvassa näkyvät ihanat pörrötossut ja vielä lämpimän aamutakinkin jonka kanssa oon ollut koko eilisillan ja tän aamun! <3



Hautausmaa on joka joulu yhtä kaunis kun satoja kynttilöitä loistaa pimeässä. 
Joululaulujen jälkeen oli kahvia ja jouluherkkuja jonka jälkeen vielä illalla tonttu toi lahjoja. Sain vaikka mitä kivaa ja ehkä suurin yllätys oli uusi puhelin! Se tulee todellakin tarpeeseen sillä vanha vähän jo temppuili ja nyt saan Ylläkseltä sitten parempia kuviakin. Kohta lähdemme mamman luo kahville mistä sitten jatkan matkaa Saloon sillä ensi yönä 3-4 aikaan lähdemme ajamaan kohti Yllästä, ootan ihan hirmuisesti! Muista joululahjoista varmaan viikon päästä reissun jälkeen ja reissusta myös tiedossa varmasti postausta! Ihanaa joulupäivää kaikille :)


-Jenna

12.12.2015

JOULUFIILISTELYÄ

Viime viikon torstaina mulla oli työkeikka Helsingissä, Esplanadilla. Taas kerran oli ihana päivä Modelpointin tyttöjen kanssa! Helsingissä oli aivan ihanat jouluvalot, vielä kun olis sitä lunta...yhen kuvan ehtisin nappaamaan sen parin päivn aikana kun sitä lunta oli, mutta toivotaan että edes jouluaatoksi tulisi vähäsen!



Perjantaina näin pitkästä aikaa Amandaa ja leivottiin ekat piparit! Taikina on kyllä edelleen mun mielestä parempaa kun piparit ja sitä ehkä tuli vähän syötyä siinä  välissä, heh. Kerrankin jaksoin vähän panostaa koristeluun ja niistä tulikin itseasiassa aika kivan näköisiä.
Viime viikolla ja tällä viikolla olen ollut Salossa. Tiistain treenien jälkeen menin katsomaan Henkan peliä Paimioon. Olin ensimmäistä kertaa katsomassa edustuksen peliä ja olihan se vähän erilaista. Sieltä menin Saloon yöksi. 
Keskiviikkona käytiin Henkan kanssa vähän jouluostoksilla Myllyssä. Lähdemme joulun jälkeen Jannikan ja Samulin kanssa viikoksi Ylläkselle. En oo koskaan ennen ollut pohjosessa joten ootan jo aika kovin tätä reissua! Reissua varten tulikin ostettua uusi takki, kengät ja laskettelukypärä! Nyt mulla on myös kaikki joullahjat jo ostettu ja melkein kaikki jo paketoitukkin.
Torstaina oli viimeiset voimistelutreenit ennen kenraaleja ja voimistelukauden päätöstä. Tänään aamulla suuntasin kohti kenraaleja jonka jälkeen aloin valmistautua itse esitykseen joka oli klo 15. Esitys meni todella hyvin ja odotan jo tammikuuta kun uusi kausi taas alkaa. Nyt oottelen Henkkaa pelistä meille ja illalla ei varmaan mitään ihmeellistä tehäkkään :)



Huomenna sitten onkin ne markkinat joissa menee päivä mukavasti! Mukavaa viikonloppua kaikille :)


-Jenna

ASEMAN JOULUMARKKINAT & SAAGA NORDIC

Tervetuloa Nousiaisten Vanhan Aseman joulumarkkinoille huomenna 13.12. klo 14-18. Jo perinteeksi muodostuneet Aseman Joulumarkkinat ovat siis huomenna ja myynnissä on taas kaikenlaista kivaa lyhdyistä käsitöihin ja sisustustuotteisiin. Itse menen tällä kertaa myymään Saagan puolesta. Jos joululahjat on vielä hankkimatta niin huomenna on hyvä tilaisuus tulla katsomaan Saaga Nordicin lahjavinkit ja tietysti myös joulutuotteet kotiin!