3.11.2015

HALLOWEEN

Huomenta! Kerrankin mulla ei oo jotenkin (vielä) yhtään kiire aamulla ja oon tosi ajoissa tehnyt kaiken, Mut kiva vaan koska nyt ehin kirjottelemaan nopsaan tännekkin kun illalla on taas kaikkea tekemistä. Vietettiin lauantai illalla halloweeniä kavereitten kanssa Suvilla. Mentiin kuuden aikoihin sinne. Aluksi vaan juteltiin siinä mutta sitten alettiin syömään kasin aikoihin. Syötiin pitaleipää ja nyhtöpossua salaatin kanssa, jälkiruoaksi olin leiponut meille lakritsijuustokakun. Ruoan jälkeen pelattiin isännät vastaan emännät ja siinä melkein menikin loppuaika. Mä, Sussu ja Antti lähettiin puol 1. Lopulta päädyin ajamaan Paimioon hakemaan Henkkaa ja Santeria saunaillasta ja menin sitten heille yöksi. Sunnuntaina sai onneks nukkua pitkään koska mentiin varmaan joskus kolmelta nukkumaan ja mulla oli näytöstreenit sunnuntaina klo 13. Siellä meni neljään asti ja sen jälkeen tulin kotiin. Illalla meille tuli vielä vieraita. Eilen olinkin melkein koko päivän töissä, nyt riittää hommaa kun on joulu tulosssa ja keskiviikkona eli ylihuomenna jo aukeaakin Myllyn uusi puoli. Ootan jo innolla muutamia uusia kauppoja! Keskiviikko illalla ja lauantaina klo 12, 15 ja 18 mulla on näytöksetMyllyssä. 


Nyt on pakko laittaa loput jutut valmiiksi ettei tuu taas sitä kuuluisaa kiirettä niinku joka ikinen aamu!


-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti