2.8.2015

Muutamia kuvia ja kuulumisia viime ajoilta. Pari viikkoa sitten maanantaina käytiin Suvin kanssa kaupungilla kun mulla oli vihdoinkin kampaaja. Latvat oli päässy aika huonoon kuntoon joten päätin leikata 10cm mutta taisi lähteä 15cm..no ei se mitään, ne on nyt paljon paksummat ja terveemmän näköiset ja nopeestihan ne kasvaa! Kampaajan jälkeen käytiin syömässä ja sovittelemassa vanhojen mekkoja. Illalla vielä otettiin muutavat kuvat kun oli niin nätti auringonlasku. 




Perjantai illalla mentiin Suville Aman ja Veeran kanssa. Meillä ei ollut mitään sen suurempia suunnitelmia ja ilta kului vaan jutellessa koska ei olla nähty pitkään aikaan sillä porukalla. Oli taas tosi kivaa!


Eilen mulla oli viimeinen työpäivä ja nyt ehdin lomailla 1,5 viikkoa ja sit alkaakin taas jo koulu. Kesä on mennyt ihan super nopeesti, en haluis että tulee taas syksy..
Eilen kuuden jälkeen lähdin Outin kanssa Turkuun. Henkka purjehtii kilpaa ja eilen oli kisojen päätöspäivä joten mentiin vähän sitä "juhlistamaan". Mentiin ekana veneella ja oltiin siellä hetki purjehdusporukan kanssa jonka kanssa iltaakin vietettiin. Illemmalla käytiin syömässä Ranta Kertussa ja sen jälkeen oltiin vielä hetki veneellä. Sen jälkeen suunnattiin Vaakahuoneelle ja sieltä sitten Blankoon. Ilta oli kiva ja oli kiva tutustua myös muutamiin tyyppeihin. 




Huomenna me suunnataan Aman kanssa mökille ja loppuviikostakin on kaiken näköistä ohjelmaa!




-Jenna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti