Millaista se mallin elämä sitten ihan oikeasti oli? Hauskaa mutta raskasta. Toisin kuin moni luulee, mallit eivät vain seiso kameran edessä ja näytä kauniilta. Se ei ole ihan niin yksinkertaista. Ensin pitää tehdä töitä sen eteen, että saa töitä. Ja miten niitä töitä sitten saa? Mallit kiertelevät lähes joka päivä castingeissä, päivästä riippuen niitä voi olla vain 1 tai vaikka 6. Castingeissa etsitään mallejaan johonkin tiettyyn työhön ja sitä kautta valikoituvat juuri siihen tehtävään soveltuvat yksilöt. Catsingeissa katsotaan yleensä kansio, kävely ja joskus voi joutua kävelemään ja välillä pääsee sovituksiin.
Herätys oli yleensä viimeistään kahdeksalta ja ensimmäiset castingit alkoi usein klo 10. Koko päivä kului juostessa ympäri Milanoa ja kierrellen castingeissa. Jotkut castingit oli tosi nopeita, mutta toisissa taas saattoi joutua odottamaan kaksikin tuntia. Niitä kierrellessä oppi myös aika hyvin tuntemaan ja kulkemaan Milanossa ja näki sellaisia paikkoja mitä ei ehkä muuten tulisi nähtyä. Yksi mieleenpainuvimmista castingeissa oli Dolce&Gabbanan casting joka sijaitsi seudulla jossa oli paljon roskia ja todella epäsiistiä. Itse Dolce&Gabbanan talo puolestaan oli aivan uskomaton! Muita joita on jäänyt mieleen on Alexander McQueen, Liu Jo sekä Closed josta sainkin yhden työn!
Moni ehkä kuvittelee, että mallit ovat todella itsevarmoja ulkonäöstään ja tietävät olevansa kauniita, mutta asia ei ole kuitenkaan niin. En tunne oloani aina kovin kauniiksi tai itsevarmaksi siitä huolimatta, että tiedän millainen mahdollisuus minulla on ollut ja kuinka onnekas olen ollut. Siihen vaikuttaa moni asia. Muistot vuosien takaa jotka eivät ole kannustaneet sekä mallina oleminen. Kun kohtaat satojen mallien arvostelevat katseet päivän aikana luo se paineita koska tiedän että juuri he ovat niitä kilpakumppaneitani ja minun pitää olla parempi heitä saadakseni sen työn. Se on henkisesti aika raskasta ja vaativaa koska itseään pitää tsempata ja miettiä että olen parempi kuin he ja saan tämän työn! Se pitäisi muistaa joka kerta, mutta kyllä se välillä unohtuu kun huomaat olevasi muita päätä lyhyempi ja muut ovat joka kohdasta viisi senttiä laihempia. Sitäkin enemmän pitää vain yrittää olla silloin vahvempi ja luottaa itseensä, koska kyllähän mä oikeasti tiedän että mä pystyn sihen koska olen taistellut jo tieni tähänkin asti joten miksi en voisi päästä tästäkin eteenpäin?
Välillä oli fyysisetikkin rankka kun oli tosi kuuma ja syömisetkin vähän unohtui välillä, mutta suurimmat koettelemukset olivat henkisiä. Koko ajan piti näyttää hyvältä ja itsevarmalta eikä saanut olla ujo. Olen kasvanut parissa vuodessa tosi paljon ja olen varma, että ilman Sarin kannustuksia ja mallikurssia olisin edelleen se tosi ujo tyttö mitä olen nuorempana ollut. Nykyään olen oikea hölösuu siihen verrattuna vaikka vieläkin on petrattavaa, mutta olen varma että pystyn siihen. Päivä päivältä rohkaistui, mutta aina välillä tuli niitä epätoivon tunteita, että miksi en ole koskaan tarpeeksi hyvä, mikä minussa on vikana ja miksi joku on aina parempi kuin minä vaikka kuinka yritin parhaani. Toisinaan kyllä tuli myös niitä onnistumisen tunteita. Myös arvostelut on otettava vastaan ja ei sekään ole aina ihan helppoa, mutta tosin kaikkea ei saa ottaa liaan henkilökohtaisesti eikä jääd niihin liikaa kiinni. Mutta positiivisesta palautteesta tulee kyllä aina ihan yhtä mahtava fiilis. Siksi kehukaa toisianne aina kun siltä tuntuu, kehun saaja tulee iloiseksi ja myös sinä tulet iloiseksi.
En ole koskaan sen suuremmin ajatellut, että olen malli, mähän oon ihan vaan tavallinen kuten kaikki muutkin. Milanossa tunsin itseni jopa välillä ihan oikeaksi malliksi. Milanossa erotuin muista koska olin pidempi, vaalea, hiukset ja vaatteet oli kuten malleilla. Matala niskaponnari keskijakauksella, istuvat vaatteet, lenkkarit jalassa ja kansio kainalossa ja ilman meikkiä. Kerran yksissä kuvauksissa minua vähän huvitti kun yksi nainen sanoi toiselle naiselle, että mieti koskit oikeaa mallia. Se oli hassua koska en ole ajatellut, että kukaan ajattelisi että olisin mitenkään niin ihmeellinen, ihan kuin olisin ollut joku Cara Delevingne. Siellä mua ei myöskään ahdistanut kulkea ilman meikkiä, kuten Suomessa koska siellä kaikki ehkä näkisi että olisin malli ja olin muutenkin niin erikoisen näköinen. Suomessa taas en tunne oloani malliksi, koska täällä on kaikki kotoisa ja tunnen itseni ihan tavalliseksi perheen ja kaverien lähellä. Moni ei varmaan ehkä edes erota että olisin malli koska en mitenkään erityisemmin erotu massasta.Täällä en myöskään suostu menemään lähes minnekkään ilman meikkiä koska se on todella ahdistavaa vaikka kaikki sanoo ettei tarvitsisi edes meikata. Mutta täällä myös tiedän, että saatan törmätä niihin jotka eivät pidä minua kauniina ja jos olisin vielä ilman meikkiä heidän edessään se olisi vielä kauheampaa. Välillä on niitä päiviä kun katsoo peilistä ja miettii että tänään näytänkin ihan kauniilta, mutta toisinaan taas se peilikuva ei erityisemmin mielliytä. Uskon että monen on helppo samaistua tähän ja toivottavasti tekin huomaatte, että ette ole ainoita, mutta älkää aliarvioiko itseänne sillä jokainen on kaunis!
Joka asiassa on aina parantamisen varaa ja niin myös itsetunnossani ja mallintöissä. Nyt aion todellakin tehdä täysillä töitä tämän kaiken eteen ja tiedän, että tämä on todellakin se mitä haluan. Tämän kesän juttu tuli aika odottamatta koska en uskonut itseeni ja kykyihini enkä tiennyt mitä todella olisi luvassa. En osannut varautua, että joku toimisto todella haluisi minut. Nyt olen taas jo rohkeampi mitäjokin aika sitten, mutta koko ajan yritän olla vieläkin rohkeampi ja selättää pelkoni, alan uskomaan itseeni ja siihen että pystyn siihen mitä haluan. Aion täyttää vaaditut kriteerit ja taistella jokaisesta työstä, koska tiedän että minulla on siihen mahdollisuus. Nyt se on myös paljon helpompaa koska tiedän miten homma toimii. Nyt osaan varautua kaikkeen paremmin kuin tänä kesänä koska minulla ei ollut aavistustakaan mihin päätyisin. Toivon että tekin rohkaistutte ja altte uskomaan itseenne, huolimatta siitä mitä muut ajattelee tai sanoo. Vihdoin olen voinut näyttää että minä pystyn johonkin hienoon ja upeaan mihin kaikki ei ole uskoneet. Vaikka olen itsevarmempi ja tiedän, että osaan työni ei voi kuitenkaan koskaan unohtaa niitä ilkeitä sanoja joita olen joskus kuullut. Nyt kuitenkin olen pystynyt näyttämään että ne ovat olleet väärässä. Jokainen ihminen on arvokas joten kohdelkaa myös toisianne arvokkaasti ja uskokaa siihen mistä unelmoitte!
Nyt mun pitää kuitenkin vielä kiittää Saria, joka on mahdollistanut tämän kaiken. Jo ensimmäisellä kerralla kun tapasimme hän sanoi, että suuntana on Milano. Samaa hän sanoi mallikurssin aikana. Kaikki tuntui niin kaukaiselta ja epätodelliselta, mutta tässä sitä ollaan, kuukausi Milanossa takana ja toivottavasti jatkoa seuraa. Kiitos Sari, ilman sinua mitään näin upeaa ei olisi tapahtunut. Olet magollistanut joitain ihan ainutlaatuista elämässäni ja auttanut minua rohkaistumaan ja uskomaan itseeni. Olet kultaa <3
Kiitos kuuluu myös Milanon toimistolleni Boomille joka on myös mahdollistanut kesäni Milanossa. Olin myös onnekas saadessani niin ihanat huonekaverit, koska ilman heitä olisi aikani Milanossa ollut paljon rankempaa. Olin myös onnekas koska Reetta, Mirka, Maya ja Eveliina olivat Milanossa. Toisista suomalaisista sai tukea ja sai puhua omaa kieltään. Niin monista ihmisistä on tullut niin tärkeitä tämän kesän aikana. Ilman kyyneleitä ei tätäkään postausta kirjoitettu, osittain surunkyyneleitä osittain onnenkyyneleitä. Tulee niin paljon muistoja mieleen ja samalla ikävöin niin monia asioita, mutta kaikkein eniten ikävöin Emilyä ja Baileyta, I miss you Emily and Bailey <3 Vaikeuksien kautta voittoon ja niin tästä eteenpäinkin! Innolla odotan mitö tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi päädyn. Tänään sain kivoja uutisia mallin töiden rintamalla ja siitä myöhemmin!
Photo: Alex Dani
-Jenna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti