19.7.2015

MITEN TÄÄLLÄ SUOMESSA MENEE?

Ciao! Vielä on Italian muistot mielessä vaikka jo kaksi viikkoa oonkin ollut Suomessa. Tulin siis to-pe yöllä kotiin kaksi viikkoa sitten. Heti perjantaina nähtiin Aman kanssa ja mäkin olin ekaa kertaa uimassa. Lauantaina meillä oli isopappan hautajaiset ♥︎ Sunnuntaina käytiin aamulla Ulla-mamman nimppareilla ja illemmalla nähtiin kaveriporukalla.





Syötiin, naurettiin, saunottiin ja uitiin. Oli se kyllä aika kiva nähdä kuukauden jälkeen kaikki kaverit ja viettää kiva ilta. Otettiin vähän aurinkoa ja uitiin. Myöhemmin sitten grillailtiin ja tehtiin lettuja.



Yksi torstai näin myös mun serkkua ♥︎


Viime perjantaina kävin äitin ja mamman kanssa Ikeassa ja parissa muussa kaupassa. Musta tuntuu ihan ku olisin muuttamassa jo pois kotoa koska mulla on kaikki paikat täynnä kippoja ja keppuja ja kaiken näköstä muuta x) Sain mä kyl jo pikkuveljeltä määräyksen et mun pitää muuttaa pois ennen kun hän täyttää 15 eli reilu vuos vielä aikaa!



Viime sunnuntaina käytiin katsomassa kissanpentuja koska mummari ja vaari ottaa kisulin!! En malta oottaa et pääsen hoitamaan sitä, hihi.
Oon viettäny jonkun verran aikaa perheen kanssa ihan kotona (ainakin 2 tai 3 päivää) ja sit oon nähnyt kavereita aina kun mahollista.



Sain töitä mansikanmyyjänä sieltä mihin mun piti mennäkkin, mutta sitten lähdinkin Milanoon. Alotin viime lauantaina ja oon ollut nyt ma-pe 10-18.30 töissä ja lauantaisin oon 10-16. Ihan kauheesti siis vapaa-aikaa ei oo ollut mut melkeen joka päivä oon nähnyt jonkun kaverin kanssa töitten jälkeen. Siitä johtuen on jäänyt tä blogiin kirjottelukin koska ei vaan oo aikaa..


Torstaina mentiin Aman kanssa mun töitten jälkeen Turkuun kansainvälisille markkinoille. Ne oli melko äkkiä kierretty ja ei meillä ollutkaan kun puol tuntia aikaa ennen kuin ne loppui. Just ku oltiin lähössä sieltä ni alko satamaan ja mietittiin mitä tehtäis. Päätettiin mennä leffaan ja ainut mitä sieltä oikeestaan sihen aikaan tuli oli Minions kätyrit joten käytiin kattomassa se. 
Edellispäivänä olin äitin ja iskän kuskina Naanalissa ja eilen oltiin kaveriporukalla syömässä Naantalissa. Tänään meillä onkin sit äitin ja iskän kummipojan rippijuhlat. Nyt pitäis mennä suihkuun ja sit alkaa valmistautua. Mulla oli ihan kauhee vaatekriisi tossa aamulla, mut kyl mä nyt jotakin keksisin onneksi!
Tiivistettynä siis mulla menee täällä ihan hyvin. Töitä ja kavereita.



-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti