1.7.2015

LÄHTÖ HÄÄMÖTTÄÄ

Huomenta! Aika Milanossa on mennyt tosi nopeasti kuten oon ennenkin sanonut ja huomenna oliskin aika lähteä kotiin. Alussa ärsytti tosi paljon ja olin niin pettynyt kun mun piti käydä vaan hautajaisissa Suomessa ja tulla takaisin, mutta sitten tulikin päätös että jään kokonaan Suomeen. Pari päivää asiaa sulattelin ja kiukku muuttui iloksi. Sittenkin osa lomasta Suomessa kavereiden ja perheen kanssa enkä missaa mitään Suomen kesäjuttuja! Nyt ku mietin niin tä on kyllä tosi kiva juttu ja monet on sanonut et oon niin kateellinen ku lähet jo kotiin. Mun lento lähtee huomenna Linatesta joka onkin tässä ihan lähellä! 
Tänään mun olis tarkotus pakkailla suurin osa kamoista ja syödä loput ruoat mitä on jäljellä. Esim riisiä, foliota, pyykinpesuainetta ja jotain tällasta jää koska en ollut varautunut että lähen, mut kämppikset voi käyttää ne onneks! Mulla kävikin tuuri kämppisten kanssa sillä Emily ja Baily on tosi mukavia. Hassua on se, että mä opiskelen sisustussuunnittelua, Emily vaatesuunnittelua ja Baily jotain tv/elokuva alaa, ei siis kukaan mitään ihan tavallista. Eilen jo Emily sanoi ettei haluu mun lähtevän ja itekkin mietin, että varmaan aluksi hassua kun ne ei ookkaan enää mun kanssa mut kuulen päässäni niitten äänet ja lausahdukset. Tänään meillä oliskin tarkotus mennä vielä illalla syömään mun lähdön kunniaksi.


Eilen mulla oli vaan yks casting ja siellä kävi yks hassu sattuma. Mä olin siellä ensimmäisenä ja pian tuli toinen tyttö jonka kanssa puhuttiin vähän englanniksi. Sit kun mentiin castingiin niin meiltä kysyttiin, että mistä olette kotoisin ja yllätykseksi molemmat vastattiin että Suomesta! Se oli niin tyhmää kun ei aluks tiietty et ollaan kumpikin Suomesta ja puhuttiin englanniksi. Jatkettiin sit castingin jälkeen matkaa yhdessä metron kanssa Duomolle johon mun oli tarkotus mennä shoppailemaan. Päätettiin sitten Kaisan kanssa mennä shoppailemaan yhdessä ja käytiin syömässäkin. Syömisen jälkeen Kaisa lähti testikuvauksiin.


Otiin sovittu myös Reetan kanssa, että nähään ja syömisen jälkeen tavattiin Duomolla. Jatkettiin shoppailua ja koitettiin löytää Reetalle juhlamekkoa. Lopulta päädyttiin Reetan kotikulmille Cadornaan ja kierrettiin muutama kauppa ja käytiin sitten kahvilla mun lähdön kunniaksi (oikeesti se oli vaan tekosyy sille että voidaan syödä suklaacroissantit). 


Käveltiin sitten takas Duomoon ja lähettiin kotiin. Eilen oli tosi kiva päivä ja soitin Amallekkin. 
Tänään mulla ei oo tosiaan muita suunnitelmia kuin pakata, syödä ja käydä toimistolla. Ens yönä en saa nukuttua varmaan yhtään koska täs on nyt jo viimiset kolme yötä menny pyöriskellen ja jännittäen lähtöä.
Myöhemmin postausta viime sunnuntsista Lago Di Leccolla!


-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti