TODELLISUUTTA JA KIITOKSIA

Millaista se mallin elämä sitten ihan oikeasti oli? Hauskaa mutta raskasta. Toisin kuin moni luulee, mallit eivät vain seiso kameran edessä ja näytä kauniilta. Se ei ole ihan niin yksinkertaista. Ensin pitää tehdä töitä sen eteen, että saa töitä. Ja miten niitä töitä sitten saa? Mallit kiertelevät lähes joka päivä castingeissä, päivästä riippuen niitä voi olla vain 1 tai vaikka 6. Castingeissa etsitään mallejaan johonkin tiettyyn työhön ja sitä kautta valikoituvat juuri siihen tehtävään soveltuvat yksilöt. Catsingeissa katsotaan yleensä kansio, kävely ja joskus voi joutua kävelemään ja välillä pääsee sovituksiin. 

Herätys oli yleensä viimeistään kahdeksalta ja ensimmäiset castingit alkoi usein klo 10. Koko päivä kului juostessa ympäri Milanoa ja kierrellen castingeissa. Jotkut castingit oli tosi nopeita, mutta toisissa taas saattoi joutua odottamaan kaksikin tuntia. Niitä kierrellessä oppi myös aika hyvin tuntemaan ja kulkemaan Milanossa ja näki sellaisia paikkoja mitä ei ehkä muuten tulisi nähtyä. Yksi mieleenpainuvimmista castingeissa oli Dolce&Gabbanan casting joka sijaitsi seudulla jossa oli paljon roskia ja todella epäsiistiä. Itse Dolce&Gabbanan talo puolestaan oli aivan uskomaton! Muita joita on jäänyt mieleen on Alexander McQueen, Liu Jo sekä Closed josta sainkin yhden työn!

Moni ehkä kuvittelee, että mallit ovat todella itsevarmoja ulkonäöstään ja tietävät olevansa kauniita, mutta asia ei ole kuitenkaan niin. En tunne oloani aina kovin kauniiksi tai itsevarmaksi siitä huolimatta, että tiedän millainen mahdollisuus minulla on ollut ja kuinka onnekas olen ollut. Siihen vaikuttaa moni asia. Muistot vuosien takaa jotka eivät ole kannustaneet sekä mallina oleminen. Kun kohtaat satojen mallien arvostelevat katseet päivän aikana luo se paineita koska tiedän että juuri he ovat niitä kilpakumppaneitani ja minun pitää olla parempi heitä saadakseni sen työn. Se on henkisesti aika raskasta ja vaativaa koska itseään pitää tsempata ja miettiä että olen parempi kuin he ja saan tämän työn! Se pitäisi muistaa joka kerta, mutta kyllä se välillä unohtuu kun huomaat olevasi muita päätä lyhyempi ja muut ovat joka kohdasta viisi senttiä laihempia. Sitäkin enemmän pitää vain yrittää olla silloin vahvempi ja luottaa itseensä, koska kyllähän mä oikeasti tiedän että mä pystyn sihen koska olen taistellut jo tieni tähänkin asti joten miksi en voisi päästä tästäkin eteenpäin?

Välillä oli fyysisetikkin rankka kun oli tosi kuuma ja syömisetkin vähän unohtui välillä, mutta suurimmat koettelemukset olivat henkisiä. Koko ajan piti näyttää hyvältä ja itsevarmalta eikä saanut olla ujo. Olen kasvanut parissa vuodessa tosi paljon ja olen varma, että ilman Sarin kannustuksia ja mallikurssia olisin edelleen se tosi ujo tyttö mitä olen nuorempana ollut. Nykyään olen oikea hölösuu siihen verrattuna vaikka vieläkin on petrattavaa, mutta olen varma että pystyn siihen. Päivä päivältä rohkaistui, mutta aina välillä tuli niitä epätoivon tunteita, että miksi en ole koskaan tarpeeksi hyvä, mikä minussa on vikana ja miksi joku on aina parempi kuin minä vaikka kuinka yritin parhaani. Toisinaan kyllä tuli myös niitä onnistumisen tunteita. Myös arvostelut on otettava vastaan ja ei sekään ole aina ihan helppoa, mutta tosin kaikkea ei saa ottaa liaan henkilökohtaisesti eikä jääd niihin liikaa kiinni. Mutta positiivisesta palautteesta tulee kyllä aina ihan yhtä mahtava fiilis. Siksi kehukaa toisianne aina kun siltä tuntuu, kehun saaja tulee iloiseksi ja myös sinä tulet iloiseksi.

En ole koskaan sen suuremmin ajatellut, että olen malli, mähän oon ihan vaan tavallinen kuten kaikki muutkin. Milanossa tunsin itseni jopa välillä ihan oikeaksi malliksi. Milanossa erotuin muista koska olin pidempi, vaalea, hiukset ja vaatteet oli kuten malleilla. Matala niskaponnari keskijakauksella, istuvat vaatteet, lenkkarit jalassa ja kansio kainalossa ja ilman meikkiä. Kerran yksissä kuvauksissa minua vähän huvitti kun yksi nainen sanoi toiselle naiselle, että mieti koskit oikeaa mallia. Se oli hassua koska en ole ajatellut, että kukaan ajattelisi että olisin mitenkään niin ihmeellinen, ihan kuin olisin ollut joku Cara Delevingne. Siellä mua ei myöskään ahdistanut kulkea ilman meikkiä, kuten Suomessa koska siellä kaikki ehkä näkisi että olisin malli ja olin muutenkin niin erikoisen näköinen. Suomessa taas en tunne oloani malliksi, koska täällä on kaikki kotoisa ja tunnen itseni ihan tavalliseksi perheen ja kaverien lähellä. Moni ei varmaan ehkä edes erota että olisin malli koska en mitenkään erityisemmin erotu massasta.Täällä en myöskään suostu menemään lähes minnekkään ilman meikkiä koska se on todella ahdistavaa vaikka kaikki sanoo ettei tarvitsisi edes meikata. Mutta täällä myös tiedän, että saatan törmätä niihin jotka eivät pidä minua kauniina ja jos olisin vielä ilman meikkiä heidän edessään se olisi vielä kauheampaa. Välillä on niitä päiviä kun katsoo peilistä ja miettii että tänään näytänkin ihan kauniilta, mutta toisinaan taas se peilikuva ei erityisemmin mielliytä. Uskon että monen on helppo samaistua tähän ja toivottavasti tekin huomaatte, että ette ole ainoita, mutta älkää aliarvioiko itseänne sillä jokainen on kaunis!

Joka asiassa on aina parantamisen varaa ja niin myös itsetunnossani ja mallintöissä. Nyt aion todellakin tehdä täysillä töitä tämän kaiken eteen ja tiedän, että tämä on todellakin se mitä haluan. Tämän kesän juttu tuli aika odottamatta koska en uskonut itseeni ja kykyihini enkä tiennyt mitä todella olisi luvassa. En osannut varautua, että joku toimisto todella haluisi minut. Nyt olen taas jo rohkeampi mitäjokin aika sitten, mutta koko ajan yritän olla vieläkin rohkeampi ja selättää pelkoni, alan uskomaan itseeni ja siihen että pystyn siihen mitä haluan. Aion täyttää vaaditut kriteerit ja taistella jokaisesta työstä, koska tiedän että minulla on siihen mahdollisuus. Nyt se on myös paljon helpompaa koska tiedän miten homma toimii. Nyt osaan varautua kaikkeen paremmin kuin tänä kesänä koska minulla ei ollut aavistustakaan mihin päätyisin. Toivon että tekin rohkaistutte ja altte uskomaan itseenne, huolimatta siitä mitä muut ajattelee tai sanoo. Vihdoin olen voinut näyttää että minä pystyn johonkin hienoon ja upeaan mihin kaikki ei ole uskoneet. Vaikka olen itsevarmempi ja tiedän, että osaan työni ei voi kuitenkaan koskaan unohtaa niitä ilkeitä sanoja joita olen joskus kuullut. Nyt kuitenkin olen pystynyt näyttämään että ne ovat olleet väärässä. Jokainen ihminen on arvokas joten kohdelkaa myös toisianne arvokkaasti ja uskokaa siihen mistä unelmoitte!

Nyt mun pitää kuitenkin vielä kiittää Saria, joka on mahdollistanut tämän kaiken. Jo ensimmäisellä kerralla kun tapasimme hän sanoi, että suuntana on Milano. Samaa hän sanoi mallikurssin aikana. Kaikki tuntui niin kaukaiselta ja epätodelliselta, mutta tässä sitä ollaan, kuukausi Milanossa takana ja toivottavasti jatkoa seuraa. Kiitos Sari, ilman sinua mitään näin upeaa ei olisi tapahtunut. Olet magollistanut joitain ihan ainutlaatuista elämässäni ja auttanut minua rohkaistumaan ja uskomaan itseeni. Olet kultaa <3

Kiitos kuuluu myös Milanon toimistolleni Boomille joka on myös mahdollistanut kesäni Milanossa. Olin myös onnekas saadessani niin ihanat huonekaverit, koska ilman heitä olisi aikani Milanossa ollut paljon rankempaa. Olin myös onnekas koska Reetta, Mirka, Maya ja Eveliina olivat Milanossa. Toisista suomalaisista sai tukea ja sai puhua omaa kieltään. Niin monista ihmisistä on tullut niin tärkeitä tämän kesän aikana. Ilman kyyneleitä ei tätäkään postausta kirjoitettu, osittain surunkyyneleitä osittain onnenkyyneleitä. Tulee niin  paljon muistoja mieleen ja samalla ikävöin niin monia asioita, mutta kaikkein eniten ikävöin Emilyä ja Baileyta, I miss you Emily and Bailey <3 Vaikeuksien kautta voittoon ja niin tästä eteenpäinkin! Innolla odotan mitö tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi päädyn. Tänään sain kivoja uutisia mallin töiden rintamalla ja siitä myöhemmin!

Photo: Alex Dani

-Jenna-

MITEN TÄÄLLÄ SUOMESSA MENEE?

Ciao! Vielä on Italian muistot mielessä vaikka jo kaksi viikkoa oonkin ollut Suomessa. Tulin siis to-pe yöllä kotiin kaksi viikkoa sitten. Heti perjantaina nähtiin Aman kanssa ja mäkin olin ekaa kertaa uimassa. Lauantaina meillä oli isopappan hautajaiset ♥︎ Sunnuntaina käytiin aamulla Ulla-mamman nimppareilla ja illemmalla nähtiin kaveriporukalla.

Syötiin, naurettiin, saunottiin ja uitiin. Oli se kyllä aika kiva nähdä kuukauden jälkeen kaikki kaverit ja viettää kiva ilta. Otettiin vähän aurinkoa ja uitiin. Myöhemmin sitten grillailtiin ja tehtiin lettuja.

Yksi torstai näin myös mun serkkua ♥︎

Viime perjantaina kävin äitin ja mamman kanssa Ikeassa ja parissa muussa kaupassa. Musta tuntuu ihan ku olisin muuttamassa jo pois kotoa koska mulla on kaikki paikat täynnä kippoja ja keppuja ja kaiken näköstä muuta x) Sain mä kyl jo pikkuveljeltä määräyksen et mun pitää muuttaa pois ennen kun hän täyttää 15 eli reilu vuos vielä aikaa!

Viime sunnuntaina käytiin katsomassa kissanpentuja koska mummari ja vaari ottaa kisulin!! En malta oottaa et pääsen hoitamaan sitä, hihi.

Oon viettäny jonkun verran aikaa perheen kanssa ihan kotona (ainakin 2 tai 3 päivää) ja sit oon nähnyt kavereita aina kun mahollista.

Sain töitä mansikanmyyjänä sieltä mihin mun piti mennäkkin, mutta sitten lähdinkin Milanoon. Alotin viime lauantaina ja oon ollut nyt ma-pe 10-18.30 töissä ja lauantaisin oon 10-16. Ihan kauheesti siis vapaa-aikaa ei oo ollut mut melkeen joka päivä oon nähnyt jonkun kaverin kanssa töitten jälkeen. Siitä johtuen on jäänyt tä blogiin kirjottelukin koska ei vaan oo aikaa..

Torstaina mentiin Aman kanssa mun töitten jälkeen Turkuun kansainvälisille markkinoille. Ne oli melko äkkiä kierretty ja ei meillä ollutkaan kun puol tuntia aikaa ennen kuin ne loppui. Just ku oltiin lähössä sieltä ni alko satamaan ja mietittiin mitä tehtäis. Päätettiin mennä leffaan ja ainut mitä sieltä oikeestaan sihen aikaan tuli oli Minions kätyrit joten käytiin kattomassa se. 

Edellispäivänä olin äitin ja iskän kuskina Naanalissa ja eilen oltiin kaveriporukalla syömässä Naantalissa. Tänään meillä onkin sit äitin ja iskän kummipojan rippijuhlat. Nyt pitäis mennä suihkuun ja sit alkaa valmistautua. Mulla oli ihan kauhee vaatekriisi tossa aamulla, mut kyl mä nyt jotakin keksisin onneksi!

Tiivistettynä siis mulla menee täällä ihan hyvin. Töitä ja kavereita.

-Jenna

LÄHTÖ HÄÄMÖTTÄÄ

Huomenta! Aika Milanossa on mennyt tosi nopeasti kuten oon ennenkin sanonut ja huomenna oliskin aika lähteä kotiin. Alussa ärsytti tosi paljon ja olin niin pettynyt kun mun piti käydä vaan hautajaisissa Suomessa ja tulla takaisin, mutta sitten tulikin päätös että jään kokonaan Suomeen. Pari päivää asiaa sulattelin ja kiukku muuttui iloksi. Sittenkin osa lomasta Suomessa kavereiden ja perheen kanssa enkä missaa mitään Suomen kesäjuttuja! Nyt ku mietin niin tä on kyllä tosi kiva juttu ja monet on sanonut et oon niin kateellinen ku lähet jo kotiin. Mun lento lähtee huomenna Linatesta joka onkin tässä ihan lähellä! 

Tänään mun olis tarkotus pakkailla suurin osa kamoista ja syödä loput ruoat mitä on jäljellä. Esim riisiä, foliota, pyykinpesuainetta ja jotain tällasta jää koska en ollut varautunut että lähen, mut kämppikset voi käyttää ne onneks! Mulla kävikin tuuri kämppisten kanssa sillä Emily ja Baily on tosi mukavia. Hassua on se, että mä opiskelen sisustussuunnittelua, Emily vaatesuunnittelua ja Baily jotain tv/elokuva alaa, ei siis kukaan mitään ihan tavallista. Eilen jo Emily sanoi ettei haluu mun lähtevän ja itekkin mietin, että varmaan aluksi hassua kun ne ei ookkaan enää mun kanssa mut kuulen päässäni niitten äänet ja lausahdukset. Tänään meillä oliskin tarkotus mennä vielä illalla syömään mun lähdön kunniaksi.

Eilen mulla oli vaan yks casting ja siellä kävi yks hassu sattuma. Mä olin siellä ensimmäisenä ja pian tuli toinen tyttö jonka kanssa puhuttiin vähän englanniksi. Sit kun mentiin castingiin niin meiltä kysyttiin, että mistä olette kotoisin ja yllätykseksi molemmat vastattiin että Suomesta! Se oli niin tyhmää kun ei aluks tiietty et ollaan kumpikin Suomesta ja puhuttiin englanniksi. Jatkettiin sit castingin jälkeen matkaa yhdessä metron kanssa Duomolle johon mun oli tarkotus mennä shoppailemaan. Päätettiin sitten Kaisan kanssa mennä shoppailemaan yhdessä ja käytiin syömässäkin. Syömisen jälkeen Kaisa lähti testikuvauksiin.

Otiin sovittu myös Reetan kanssa, että nähään ja syömisen jälkeen tavattiin Duomolla. Jatkettiin shoppailua ja koitettiin löytää Reetalle juhlamekkoa. Lopulta päädyttiin Reetan kotikulmille Cadornaan ja kierrettiin muutama kauppa ja käytiin sitten kahvilla mun lähdön kunniaksi (oikeesti se oli vaan tekosyy sille että voidaan syödä suklaacroissantit). 

Käveltiin sitten takas Duomoon ja lähettiin kotiin. Eilen oli tosi kiva päivä ja soitin Amallekkin. 

Tänään mulla ei oo tosiaan muita suunnitelmia kuin pakata, syödä ja käydä toimistolla. Ens yönä en saa nukuttua varmaan yhtään koska täs on nyt jo viimiset kolme yötä menny pyöriskellen ja jännittäen lähtöä.

Myöhemmin postausta viime sunnuntsista Lago Di Leccolla!

-Jenna