27.5.2015

ÄRSYTTÄVÄÄ

lentojuttujen varmistelua/ pakkailua pikkuhiljaa/ viimeisiä koulujuttuja/ viimeisiä menoja

Katottiin yks päivä kaikki vaatteet valmiiksi äitin kanssa ja tänään hain jo matkalaukunkin mun huoneeseen. Tänään oon myös katsellut kaikkia lentoon liittyviä juttuja valmiiksi. Tänään ja eilen mulla oli koulusta vapaata ja huomenna on viimeinen palautus, perjantaina vielä juhla. 2 päivää koulua ja 8 päivää matkaan. Vielä on paljon tekemistä ja menoa..kaikki sukulaiset haluaa nähdä vielä 100 kertaa ennen kuin lähen ja aikaa ei kauheesti oo. Toki mäkin haluun nähdä heidät, mutta eniten haluisin nyt nähdä kavereita joita en muutenkaan niin paljon näe. Aman näin eilen pikasesti Suvilla, mutta sitä ennen nähtiin viime torstaina. sunnuntaina olisi tarkotus pitää pieni piknik tyttöjen kanssa. Sunnuntai taitaa ollakkin ainut päivä kun nään ketään kavereita..olisin kyllä halunnut nähdä vielä enemmän kun tän yhden kerran. Lauantaiksi mulla ei oo mitään suunnitelmia...kaverit menee Suville viettämään päättäreitä mut mun pitää olla kotona. Maanantaina mulla on vielä rokotus ja pitää käydä pankissa. Muutamia hankintoja olisi vielä listassa, mutta en tiiä koska nekään ehdin hakemaan. Tänään ja huomenna sukulaisten luona käymistä ja jossain välissä pitäisi ehtiä mammakin näkemään ja olemaan kai kotonakin. Lenkillekkään en le missään välissä päässyt tai muutakaan liikuntaa en oo harrastanut ja se on _tosi_ ärsyttävää! Tänään toivottavasti ehin kuitenkin edes pienelle lenkille. Ruokailutkaan ei oo ollu terveellisiä eikä säännöllisiä ja herkkuja on vedelty kaksin käsin ja joka puolelta joku tarjoilee koko ajan lisää ja sitten vain syö kun ei kehtaa kieltäytyä tai vaan ärsyttää ja syö sen takia. Alkaa muutenkin ärsyttää kaikkien kyselyt ja kauheet hössötykset tästä matkasta ja kun joku on koko ajan mun kimpussa. Miksi en vain saa olla rauhassa ja tehä mitä mua huvittaa..Nyt meen syömään välipalaa ja sen jälkeen haen Villen koulusta. Palaillaan varmaan vielä ennen lähtöä!



-Jenna-

23.5.2015

SNEAKERS




Uudet lenkkarit. Oon niin innoissani näistä! Oon jo pitkään haaveillut uusista lenkkareista noiden mun vanhojen pinkkien tilalle. Tähtäimessä oli myös tuo lähestyvä kesä Milanossa, sillä siellä tulee käveltyä paljon niin hyvät kengät on tarvis. Eilen olin Suvin kanssa shoppailemassa ja kierrettiin muutamat kenkäkaupat. Kookengästä tein ekan löydön, mutta en ollut täysin vakuuttunut joten käytiin vielä Din Skossa. Kun näin nämä ne edelliset saivat unohtua. Nä oli just sitä mitä olinkin etsinyt, mustat ja yksinkertaiset. Sopii lenkille ja voi yhdistää myös arkipukeutumiseen. Mun ilokseni ne oli myös alennuksessa 34,90€ kun ennen ne oli maksaneet 50€.



Ainut miinus ehkä mitä näistä tulee mieleen on narut jotka ovat hieman turhan pitkät. 
Tänään meen vielä töihin ja sen jälkeen olisi tarkoitus nähdä kaveriporukalla ja katsoa Euroviisuja. Pakko tunnustaa, että oon kattonut ehkä kolme kertaa niitä, mutta ruotsilla on hyvä biisi tänä vuonna!



-Jenna-

19.5.2015

BUONGIORNO!

Eli huomenta! En aluksi ees oikein tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta kuulin ihmisten sanovan sitä ja huomasin, että erityisesti aamuisin joten pystyin siitä päättelemään sen. Hassua miten pienessä ajassa voi oppia jo joitakin sanoja ihan vain kuuntelemalla ja päättelemällä. 
Itse opin mm nämä sanat sen 4 päivän aikana:

Ciao! - Moi/Hei!
Allora - Noniin
Buongiorno! - Huomenta!
Buananotte! - Hyvää yötä!
Grazie. - Kiitos.
Conto - Lasku
Per me - Vain minulle
Pomodoro - Tomaatti
Fragola - Mansikka
Bello - Kaunis

Ainakin saavuttiin tai lähdettiin paikalta niin kaikki huutelivat Ciao ciao! 

Mun matka alkoi siis 26.4. vähän yli 8 oli lähtö kotoa määränpäänä Helsinki - Munich - Milano. Sää oli kylmä ja sateinen, mutta sepä ei täällä Suomessa yllättänyt...lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä Turun kautta josta nappasimme mukaan toisen mallin, Mirkan. 
Olin ihan pihalla kaikesta lentokentällä, koska tämä oli ensimmäinen kertani lentokoneessa. Lentomme lähti kello 12.55 joten meillä oli ihan kivasti aikaa odottaa lentokentällä ja käydä asioita läpi, näin myös siinä kohtaa ekaa kertaa mallikansioni! 
Kun astuin lentokoneeseen mua alkoi ahdistaa..se oli niin ahdas ja pieni ja siellä oli kuuma. Olin varautunut neuletakilla, huivilla ja villasukilla koska kaikki oli sanonut, että lentokoneessa on aina niin kylmä, eipä ollut tässä. En varmaan sanonut montaa sanaa ennen nousua sillä mua jännitti niin paljon. Nousu..se oli ihan kauhea, silmät vetisinä mä siinä istuin ja luulin kuolevani. Onneksi kaikki meni hyvin ja matka jatkui tasaisena ja rauhallisena. Hetken oli mukavaa lentokoneessa, mutta sitten alkoi lasku joka koitui mulle vielä pahemmaksi kuin nousu, mulle tuli tosi huono olo. No, olo parantui ja oltiin Munichin lentokentällä. Vau! Se on tosi hieno ja iso lentokenttä jossa voi kuluttaa helposti useammankin tunnin. Seuraava lentomme lähti 15.15 kohti Milanon Malpensan lentokenttää. Enää mua ei pelottanut ja ahdistanut se nousu, mutta edellinen lasku oli liiankin hyvin mielessä. Matka meni muuten ihan hyvin, mutta laskussa mulla tuli edellistäkin huonompi olo. Kun lennosta selvittiin ja olo parantui menimme hakemaan matkalaukkujamme. Arvata saattaa miten siinä sitten kävi. Kaikkien muitten matkalaukut tuli paitsi mun. Kyllä siinä meinas itku tulla kun oli niin väsynyt ja oli ollut niin huono olo ja sitten tämä..


Kun olimme ilmoittaneet laukkuni kadonneeksi lähdimme junalla kohti hotellia. Kävimme nopeasti jättämässä tavaroita hotellille ja sitten kiiruhdimme kaupungille ostamaan mulle vaatteita ja kaikkea muuta tarpeellista. Se oli kyllä nopein shoppailureissu, mitä oon ikinä tehnyt. Sen jälkeen kaikilla oli kiljuva nälkä ja menimme ensimmäiseen ravintolaan joka vastaan tuli. Ruoka oli ihan ok, mutta vähän mua inhotti se eikä muutkaan mitenkää erityisen tyytyväisiä olleet.


Seuraavana päivänä meillä oli kuusi toimistoa kierrettävänä. Aluksi en oikein edes jännittänyt koska en varmaan ihan tajunnut mihin olin todella menossa ja mitä olin tekemässä. Kun saavuimme ensimmäisen mallitoimiston ovelle todellisuus iski, tämä on ihan oikeasti totta ja olen menossa esittäytymään noille ihmisille jotka ovat nähneet satoja malleja joista he haluavat vain juuri ne tietyt. Eka toimisto oli hyvä kokemus vaikka en sieltä saanutkaan sopimusta, koska en ollut ihan heidän tyylinen, Mirkan puolestaan he olisivat halunnet. Toinen toimistomme oli Boom. Odottelimme hetken sohvalla ja täytimme lapun jossa kyseltiin kaikenlaista. Hetken päästä meidät tultiin noutamaan ja menimme Mirkan kanssa vaihtamaan bikinit ja korkkarit päälle. Meitä odotti nainen joka todellakin tiesi mitä halusi ja oli melko ankaran oloinen, mutta yllätyksekseni nainen hymyily ja sanoi perfect! mun kävelystäni. Toinen nainen otti mitat ja kuvat. Olimme Mirkan kanssa täysin varmoja, että tämä toimisto ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä. Kun olimme lähdössä tämä tiukka nainen oli muuttunut lempeäksi ja sanoi oudosti, että ehkä näemme pian uudestaan ja myös muut työntekijät istuivat silmät säihkyen työpisteillään katsoen ja hyvästellen meidät. Kun olimme ottaneet muutaman metrin toimiston ovelta Sarin kasvoille levisi hymy ja alkoi nauru. Toimisto halusi meidät molemmat! Siis joku ihan oikeasti haluaa just mut!?! En voinut uskoa sitä todeksi ja en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ja hyppelin iloisensekaisissa fiiliksissä pitkin Milanon katuja! Olin ehkä lähtenyt vähän sillä asenteella liikkeelle, että ei kukaan minua halua. 


Tämän jälkeen jatkoimme matkaa vielä neljään muuhun toimistoon. Monessa toimistossa oltiin ilmeisesti kiinnostuneita ja sain kuulla, että minussa on potentiaalia. Kohtalokseni koituivat kuitenkin pituus, ujous ja se että minulla on vielä vuosi koulua jäljellä.
Kävimme päivällä ihanassa ravintolassa! Luulimme sitä ulkoa ensin pieneksi kahvilaksi, mutta ovien takaa paljastuikin suuri ja tasokas ravintola. Istuimme huoneessa josta oli myös kulku puutarhaan. Maistoin siellä ensimmäistä kertaa avocadoa ja se oli kyllä hyvää.




Seuraavana päivänä oli tiedossa sama kuvio eli kuusi kierrettävää toimistoa. Matkustimme alkumatkasta ratikalla jonka jälkeen oli tarkoitus vaihtaa metroon. Metroon emme kuitenkaan päässeet metrolakon vuoksi..ei auttanut kuin odottaa bussia. Bussin olisi pitänyt tulla jo puolen tunnin odotuksen jälkeen, mutta se ei tullut vaikka odotimme 45 minuuttia sitä. Päivä oli ihan super kuuma ja kaikki julkiset oli ihan täynnä. Loppujen lopuksi aikaa kului niin paljon, että meidän oli pakko jättää yksi toimisto välistä. Aamupäivän vaikeuksien jälkeen kaikki muuttui taas iloksi sillä myös päivän viimeinen toimisto olisi halunnut minut!


Toisena päivänä eli tiistaina oli myös mun syntymäpäivä, kieltämättä hieman erilainen syntymäpäivä, mutta en valita kyllä yhtään! Aurinkoa, lämpöä, komeita miesmalleja, hyvää ruokaa ja yksi toimistokin olisi vielä halunnut minut!


Yksi toimisto sijaitsi Moscovassa joka oli todella ihanaa seutua. Ehkä vähän uudempia ja modernimpia rakennuksia ja ison maailman meininkiä enemmän. Me suomitytöt taisimme kyllä erottua joukosta menimme sitten mihin tahansa. Hassua, että vaaleat hiukset ja muutenkin vaalea olemus on jotenkin nin erikoista, kun itse ei tajua sitä koska on aina tottunut siihen. Meiltä kysyttiin muutaman kerran, että olemmeko ruotsalaisia.



Italiassa ihmiset ovat kyllä niin iloisia ja ystävällisiä kuten tässäkin kuvassa tuo mies. En kyllä kuvannut miestä vaan takana häämöttävää Moschinoa x)  mutta fiilis välittyy hyvin tästä kuvasta! 


Illemmalla ehdittiin käymään vielä nopeasti Duomossa ja ihastelemassa Duomo di Milanoa. Olin nähnyt siitä paljon kuvia, mutta se oli kyllä paikan päällä ihan erilainen ja todella kaunis. Siinä on todellakin nähty vaivaa ja aikaa on mennyt varmasti paljon. Duomosta löytyi myös niin Versacen, Louis Vuittonin kuin Pradankin liikkeet.



Duomosta lähdimme vielä syömään. Menimme sushi-paikkaan ja mulla oli vähän ennakkoluuloja sushista, koska olin kerran maistanut sitä laivalla ja se oli tosi pahaa. Tilasimme vaikka kuinka paljon kaikkea erilaista ja se olikin tosi hyvää! Positiivinen yllätys siis!


Keskiviikkona sitten alkoikin taas matka kohti kotia. Kävin aamulla nopeasti apteekissa ostamassa pahoinvointilääkettä, mutta epäilen että se on kyllä oikeasti jotain närästyslääkettä, koska kaikki lukee italiaksi. Aamulla kun olin lähdössä apteekkiin ja odottelin hissiä tervehti ystävällinen rouva, hotellin siivooja minua ja sanoi italiaksi, että olen kaunis. Se piristi päivää ja oli ihan hauska koska Suomessa ei ehkä niin paljon tuollaisia kehuja tuntemattomille jaella. Matka kotiin meni kuitenkin ihan hyvin. Tai no..lento Milanosta Munichiin oli 45min myöhässä. Kun sitten saavuimme Munichiin meidät vietiin lentokenttäbussilla lentokentän ovelle ja juoksimme koko valtavan lentokentän läpi ja lopulta saavuimme samaan paikkaan mistä olimme hetki sitten lähtenyt bussilla, ehkä hieman turhauttavaa. Tämä on ehkä vain vähän huvittavaa, mutta kun saavuimme Helsinki-Vantaalle oli melkein kaikki jo nousseet paikoiltaan ja olimme lähdössä ulos, kun kuulutettiin että kaikkien pitää istua takaisin paikoilleen. Olimme pysähtyneet puoli metriä liian aikaisin ja ovea ei saatu auki. Ajoimme siis puoli metriä eteenpäin ja pääsimme vihdoin ulos x)


Nyt sitä voi hymyillä sillä muutto Milanoon häämöttää jo noin kahden viikon päästä. Toimisto johon menen on Boom. Oli hauska sattuma, että menen juuri tuolle toimistolle, sillä selailin sunnuntaina maanantaina kierrettävien toimistojen nettisivuja ja mietin, että tuolla voisin ehkä jopa nähdä itseni. Odotan ja jännitän. Kaikki on tapahtunut aika nopeasti ja kaikki on niin uutta ja erilaista, mutta oon tosi innoissani. Vielä tulee varmasti ahdistusstressipaniikki kohtaus, mutta kaikesta selvitään ja kesästä tulee ihana! Asun ensimmäistä kertaa ihan yksin. Lähden 3.6. ja tulen kotiin heinäkuun lopulla tai puolessa välissä. Hassua etten tiedä edes koska tulen kotiin. Varmasti tulee ikävä kotia, perhettä ja ystäviä, mutta kyllä mä pärjään! 
Onneksi Mirkakin on nyt Milanossa ja voimme sitten yhdessä jakaa ilot ja surut. Tämä neljän päivän reissu oli aivan mahtava enkä olis halunnut jätä tota ihanaa kaupunkia joten kesä on varmasti parempi kuin mistä olen edes voinut ikinä unelmoida. Gelato eli jäätelö jäi maistamatta joten kesällä varmasti maistan sitäkin!




-Jenna-

12.5.2015

FINALLY 18

28.4.2015 koitti se suuri päivä, täytin viimeinkin 18. Silloin olin vielä Milanossa. Sää suosi, nimittäin oli tosi lämmin ja aurinkokin paikoitellen paistoi. Päivä sujui hyvin lukuun ottamatta muutamia asioita, kuten metrolakkoa..Lauantaina 1.5. juhlittiin mun synttäreitä tyttöjen kesken alkuillasta ja myöhemmin Lauri ja Henkkakin kävi moikkaamassa. Alettiin suunnittelemaan jo varmaan 2kk ennen Aman kanssa näitä juhlia, mutta jotenkin loppua kohden se innostus katosi ja mulle tulikin kauhea kiire ja paniikki kaikesta. Kävin ostelemassa koristeita ja olikin vähän vaikeuksia löytää just sellaisia kuin olisin halunnut, niitä pinkkejä ja vaaleanpunaisia ilmapalloja en saanut ollenkaan mutta olihan nämä sydänilmapallotin aika kivoja.
 

 Anna, Anni ja Ama tuli auttelemaan neljän aikoihin koristelussa. Suvi tuli siinä viiden maissa ja aloitettiin syömään. Tarjolla oli tonnikala-katkarapusalaattia, ruissipsejä, tacosipsejä ja tuorejuustoja. Ruoka näytti maistuvan hyvin ja jälkkäriksi syötiin melonia koska unohdin sen aluksi pöytään laittaa, haha.
 
 
 
Lovely girls <3
 
 
 
 
Ennen kakkua ja muita herkkuja juteltiin vain pöydän ääressä ja oli itseasiassa tosi kivaa! Muisteltiin että ollaan oltu just tällä porukalla vissiin viimeksi viime vuonna, silloinkin mun synttäreillä. Naurettiin kyllä tosi paljon ja muutenkin oli tosi kiva jutella kaikista asioista näiden tyttöjen kanssa. Veera tuli 7..vai 8 aikoihin ja alettiin syömään pätkisjuustokakkua, keksejä ja karkkeja. Kävin torstaina karkkikaupassa ostamassa tarkoituksella vain valkoisia, vaaleanpunaisia, pinkkejä ja punaisia karkkeja, hihi. Ilta sujui rauhallisesti eikä tehty mitään erikoista, mutta mulla oli kivaa ja olen tyytyväinen tähän.
 
 
Kun keskiviikko illalla tulin kotiin mun huoneessa odotti 3 ilmapalloa, 1, 8 ja sydämenmuotoinen foliopallo. Pöydällä oli myös korurasia, siideri ja kukkia, kiitos äiti, iskä ja Ville <3
Tytöiltä sain lahjaksi fresita-pullon, 2kpl Iittalan kuoharilaseja sekä lahjakortin Pentikiin, ihania lahjoja sain myös sukulaisilta ja tuttavilta kiitos kaikille!
En ollut jotenkin kauheesti odottanut tätä ikää vielä kuukausi sitten. 18, ihan kauheen vanha, mulle iski oikeasti kauhea ikäkriisi ja alkoi todella ahdistaa tä ikä. Pari viikkoa sitten suunta muuttui, laskin päviä ja suurinpiirtein tunteja siihen että olisin vihdoin täysi-ikäinen. Kun se päivä koitti ei mulla ollut yhtään sellainen olo, että olisi edes synttärit ja se fiilis jatkui viikon synttäreitten jälkeen, tuntui edelleen 17- vuotiaalta. Viime viikon tiistaina mulla oli inssi josta pääsin läpi! Sen jälkeen on ehkä ollut jo sellainen olo että oon ihan oikeesti vihdoinkin 18 koska nyt pääsee ajamaan autollakin. Tä on oikeesti ihan kiva ikä, mutta enää en halua vanheta koska 19, se on jo vanha ja 2 vuoden päästä 20, järkyttävää.
Tänään menin aamulla autolla rautatieasemalle ja sieltä junalla kouluun. Oli mielenkiintoinen matka koska vettä satoi kaatamalla ja se sade vain jatkuu. En tykkää yhtään sateesta varsinkaan kun mun sateenvarjo on ihan rikki, vois olla aika jo uudelle. Nyt mulla alkaa ihan kohta tunti joten seuraavaksi palailen toivottavasti Milano-postauksen merkeissä! Tällä viikolla on kyllä vaikka mitä menoa joten saa nähdä koska ennätän!
 
 
 
-Jenna-

10.5.2015

MOTHER'S DAY

Hyvää äitienpäivää kaikki ihanat äidit! Heräsin tänään puoli 8 aikoihin tekemään aamupalaa. Äiti oli toivonut, että olisi "hotelliaamiainen" ja yritin nyt äitienpäivän kunniaksi sellaisen valmistaa. Sain jopa iskän ja Villenkin syömään kaurapuuroa! Äiti oli ihan sanaton kun tuli keittiöön ja tämä odotti siellä.




Iskä sai paistaa kananmunat ja pekonin ja mä valmistin muut, okei..Ville pilkkoi kurkun, mutta sekin oli tosi hankalaa kun se vaan kiukutteli koko ajan joten se sai sitten vaan katsoa vierestä loppu ajan.


Tänä vuonna annettiin äitille lahjakortti, jolla saa rakennekynnet joista se mulle vähän vinkkasikin tällä viikolla. Ville oli askarrellut koulussa kukkasen ja kortin. Äiti taisi olla ihan tyytyväinen ja meillä muillakin oli kiva aamu. Lähdettiin vähän ennen 11 Ulla-mamman luo jossa oltiin parisen tuntia. Sen jälkeen käytiin moikkaamassa isomummia vanhainkodissa ja sitten käytiin syömässä. Syömisen jälkeen käytiin viellä mummarin ja vaarin luona ja tultiin kotiin kuuden maissa. Voi sitä herkkujen määrää mitä tänään on taas syöty!


Miten te vietitte äitienpäivää tänä vuonna? :)




-Jenna-

8.5.2015

CIAO!




Italiasta on kotiuduttu ja sen jälkeenkin on tapahtunut vaikka mitä! Ensimmäisenä voin kertoa, että oli ihan huippureissu ja ehkä siitä johtuukin tä mun järjetön motivaation puute, ihan kaiken suhteen. Koulussa en jaksais tehdä yhtään mitään ja syömiset ja liikkumisetkin on nyt ollut jotain muuta kuin pitäis ja siitä johtuu tä blogin hiljaiselokin..
26.4. sunnuntaina siis lähdimme kohti Milanoa ja palasimme 29.4. Matkaan mahtui mutkia, mutta päällimmäinen fiilis reissusta on ihan mahtava! Milano on ihana kaupunki ja ihmiset myös ihan yhtä ihania, onneksi pääsenkin sinne noin kuukauden päästä takaisin! Italian matkastani palailen kertomaan paremmin vähän myöhemmin :)


Viime perjantaina vietettiin Veeran, Laurin, Henkan ja Antin kanssa vappua Suvilla, Anni ja Ama ei päässet kun heillä kotona oltiin kipeänä. Lauantaina kaikki oli jo paremmin ja kaksosetkin pääsi juhlatunnelmaan, silloin nimittäin juhlittiin vähän mun synttäreitä. Anna, Anni, Amanda, Suvi ja Veera tuli illalla meille ja Suvi ja Ama jäi yöksi.
Tän viikon tiistaina mulla oli inssi ja pääsin läpi! Niin kivaa kun voi mennä nyt miten itseä huvittaa ja pääsee helposti joka paikkaan. Milanon matkasta ja synttäreistä siis vielä lisää myöhemmin, hauskaa viikonloppua!



-Jenna-