31.1.2015

KIVA LAUANTAIAAMU

Tänään aamulla heräsin 6.30 herätykseen, en todellakaan tiedä miten se oli mennyt päälle! No nousin sitten siinä kahdeksan maissa ja lueskelin blogeja. Aamupalaksi mä tein smoothieta ja kuuntelin musiikkia.


maitoa
mansikkajogurttia
kuningatarmarjoja
auringonkukan siemeniä


Aamupalan jälkeen mä aloin leipomaan iltaa varten kahden suklaan borwnieta.
Sitten aloinkin valmistautumaan töihin. Mulla oli tänään 11.30-17 töitä.


Nyt oon kotona ja mummari ja vaari tuli kahville. Illalla vielä saunaan ja sitten nukkumaan! Huomenna olisi ohjelmassa treenit ja loppu päivä toivottavasti lepäilyä, että jaksaa taas ensi viikon. Mitäs teijän viikonloppusuunnitelmiin kuuluu?



-Jenna-

30.1.2015

30/01/2015

Taas tä blogi on vähän unohtunut. Mulla on ollut jotenkin kauhea kiire koko ajan, olen suhannut lähinnä koulun ja kodin väliä. Koulujuttujen parissa onkin vierähtänyt jonkun verran aikaa ja olen ollut aika väsynyt. Tän viikon tiistaina aloitin vihdoin autokoulun, jännää! Mulla on nyt tiistaisin ja torstaisin teoriatunnit joka tarkoittaa sitä, että tiistait on ihan täynnä. Ensin koulu, sitten autokoulu ja vielä treenit ja välillä on keskiviikkoisin ja lauantaisin töitäkin. En oo nyt nähny Amaakaan kun treeneissä koska koeviikko on parhaillaan käynnissä, mutta toivottavasti ensi viikolla taas nähtäisiin!





Järkyttävän suhmuraisia nä kuvat!!

Mulla on taas ihan hirmu kipeä olo...tylsää. Mun on pitänyt tehdä sitä huonepostaustakin jo ties kuinka kauan, mutta nyt oon lähinnä odotellut luonnonvaloa viime aikoina, että saisin kivat kuvat, mutta tuntuu siltä että sitä saan odottaa vielä aika kauan. Postausideatkin on jotenkin ihan loppu kun on vaan koulua, töitä, laiskottelua ja muita menoja, ei siis mitään mielenkiintoista. Tajusin just että huomenna on vika tammikuuta eli olisi kuukauden suosikit -postauksen aika! Toivottavasti viikonloppuna saisin aikaiseksi joitakin postauksia! Viikonlopuksi mulla on suunnitelmissa vain töitä ja treenit jos en nyt tule kipeäksi.


Pieniä piristyksiä arjen keskellä.

Viettäkäähän mukava viikonloppu!



-Jenna-



16.1.2015

INSPIRATION PICS FOR 2015


~kauniita asioita
~lomamatkoja
~enemmän liikuntaa


~terveellisempi elämä
~elämän pienet ilot
~festarit
~kaverit


~muotia
~juhlintaa
~mallintöitä


~ihania hetkiä parhaan kaverin kanssa
~kauniit kesäillat
~rakkautta


Biisi vuodelle 2015


Vuodelta 2015 toivon eniten että se olisi onnellinen! Toivon että saan viettää monia ihania hetkiä Aman kanssa ja toteuttaa meidän suunnitelmia. Tein pienen uuden vuoden lupauksen syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Haluaisin tosi tosi paljon johonkin matkalle ja toivon, että se toteutuu. Yksi mun ja Aman kesän suunnitelmista on mennä johonkin festareille tai konserttiin. Muoti ja vaatteet on tietenkin lähellä sydäntä. Täytän 18!? Toivon, että saisin tehdä taas mallintöitä. Rakkaus ja rakkaat ovat myös tärkeitä, perhe, ystävät jne..toivottavasti kesästä tulisi paras kesä! Haluaisin myös pysyä terveenä koska olen ollut viime toukokuusta asti melkein koko aika 1,5kk välein kipeä. Pitää muistaa nauttia elämän pienistä iloista ja kauniista asioista!


kuvat: weheartit

-Jenna-

10.1.2015

RUOKAVINKKI

Tulin jakamaan helpon reseptin jota kokeilin tossa yksi päivä ennen kuin lähdin töihin. Käytin aineksia joita satuin kaapista löytämään ja reseptin keksin itse sillä hetkellä kun olin löytänyt sopivat ainekset.




Ainekset ja ohje


1pkt porsaan fileesuikaleita
Öljyä
Yrttisuolaa
Mustapippuria
Paprikaaustetta
Grillausmaustetta
Chihlilimeä
Aurinkokasvis pussi/ n. 1dl
N. 1dl cashewpähkinöitä
4hengelle ohraa


1. Ruskista lihat öljyssä ja mausta. Anna hautua 40min tai kunnes kypsiä.
2. Kun liha on hautunut 30min keitä ohra.
3. Kun ohra on kypsynyt keitä kavikset.
4. Valuta kasvikset ja lisää pähkinöiden kanssa pannulle lihojen joukkoon. Sekoittele hetki että mausteet tarttuvat ja valmista!




Tosi helppo resepti jota suosittelen vaikka viikonloppuna kokeilemaan! Aikaa menee ehkä noin 1-1 1/2h ja on tosi hyvää!




-Jenna-

8.1.2015

JOULULOMA / 14

Nyt on lomat vietetty ja palattu taas arkeen tyhmää. Aattelin tehdä pienen postauksen siitä, että mitä mä tein lomalla!
Sen voin ainakin kertoa, että on tullut syötyä paljon, niin jouluruokia kuin herkkujakin mutta nyt oon palannut taas vähän terveellisempään ruokavalioon :D


On ollut tosi ihanaa että on löytynyt paljon aikaa Elmallekkin kun ei arkena niin paljon ehdi sen kanssa olemaan ja leikkimään.





Oon jopa ulkoillut vähän, ennen kuin loma loppui kävin Annan kanssa lenkilläkin!


Oon viettänyt aikaa Aman kanssa ja ollaan oltu yötä toistemme luona.


Shoppaillut. Kurja juttu että pitää lähteä vielä shoppailemaan kun en ole päässyt tuhlaamaan lahjakortteja ;) Tossa mulla on muuten päällä se t-paita joka jäi joululahja-postauksesta uupumaan!
 

Viettänyt jopa aikaa Villen kanssa joka on aika harvinaista mutta on ollut itseasiassa tosi kivaa! Muutenkin oon ollut mielestäni aika paljon kotona :)




Uusi Vuosi vierähti kaveriporukan kanssa. Menimme neljän aikoihin Henkalle ja pojat pelasi gta:ta ja no tytöt vaan istuskeli kyllästyneenä...sen jälkeen me syötiin ja olikin tosi hyvät ruoat! Tonnikalasalaattia, vihersalaattia, caesarsalaattia ja lisäksi lohta. Syömisen jälkeen laulettiin jonkun aikaa sing staria ja sitten siirryttiinkin ulos katselemaan raketteja. Rakettien jälkeen pelattiin emännät vastaan isännät ja syötiin vähän herkkuja. Ama, Veera ja me lähdettiin yheltä kotiin ja mä menin Amalle yöksi.


Tosi hämmästyttävää! Oon liikuskellut joululoman aikana ilman meikkiä varmaan enemmän kuin koskaan ennen oon jopa melkeen ylpee ittestäni!


Tiistaina käytiin katsomassa Pappaa ja Sirpaa minkä jälkeen mentiin myllyyn ostamaan Villelle toppahousuja...katselin sunnuntaina stadiumissa yhtä juoksutakkia mutta en ottanut sitä ja se jäi vähän harmittamaan joten sain sitten tällä reissulla sellaisen! Shoppailuiden jälkeen menimme syömään Rico Bariin! Mulla oli vähän paniikkii päättää, että mitä söisin ja valitsin aika nopeesti lehtipihvin tikkuperunoilla mutta se oli kyllä tosi hyvä valinta!

Olin mä lomalla myös kahtena päivänä töissä ja sukuloitua tuli myös jonkun verran.

Joululoma oli tosi mukava mutta meni myös nopeasti!



-Jenna-






3.1.2015

LEFFASSA JA SYÖMÄSSÄ

Viime maanantaina käytiin Hennan, Teemun, Eetun, Aatun ja Niilon sekä meidän perheen kanssa Raxissa syömässä ja sen jälkeen elokuvissa.


Vaatteiksi valikoitui luottoneuletakki, BikBokista ostettu uusi toppi ja farkut.


Aikuiset meni katsomaan Mielensäpahoittajan joka oli kuulemma todella hyvä. Mun vastuulla oli kaiki neljä poikaa mutta kaikki meni tosi hyvin. Me oltiin katsomassa Madagascarin pingviinit, pojat oli kauniisti ja jaksoivat hyvin vaikka Niilo sanoikin että oli vähän pitkä leffa :)




Sillon oli ihan hurjan kova pakkanen ja olin ihan jäässä! Oli tosi kiva reissu ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa kunnolla poikia, on se Niilo vaan ihan super suloinen! <3



-Jenna-

KUUKAUDEN SUOSIKIT / JOULUKUU

Taas olis aika jakaa kuukauden suosikit!


1. Jouluvalot
Tykkään tosi paljon kaikista ihanista jouluvaloista ja niiden tuomasta tunnelmasta joten yksi joulukuun suosikeista olikin ehdottomasti jouluvalot!


2. Alennusmyynnit
Ehdoton suosikki! Alennsumyynnit on aina ihan parasta koska niistä voi tehdä ihan oikeesti hyviä löytöjä ja muutenkin on kiva etsiä jotain kivaa ja halpaa! 


3. Kaakao
Hassua kyllä, koska en oo ollut oikein koskaan mikään kaakaon ystävä mutta viime kuussa sitä tuli juotua enemmän :)


4. Baby Lips Pink Punch
Tykkään ihan yleisesti Baby Lipseistä mutta Pink Punch on ollut nyt suosikki koska se antaa kivasti vähän väriä :)


1.1.2015

GIFTS

Eli kuten jo sanoinkin niin tänä vuonna joka ikinen lahja oli tosi mieluinen! :)


Olin niin yllättynyt ja super iloinen kun paketista paljastui Victoria's secretin tuoksu mitä en osannut yhtään odottaa, mutta se tuoksuu ihanalta! Toivoin myös vähän jälkikäteen tuota Lauren Conradin style -kirjaa mutta oli kiva että sain sen. Olen lukenut sitä jonkun verran ja minusta se on todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu ja olen mä jotain vinkkejäkin saanut :)


Olin ihastellut tuota korua Glitterissä ennen joulua ja olin niin iloinen kun sain sen ja se on päässytkin jo pariin otteseen käytttöön.


Mulla on ennestään kaksi Race Marinen hupparia ja olen tykännyt niistä todella paljon joten toivoin lahjaksi uutta hupparia ja myös housut tällä kertaa. Jouluaatosta lähtien tuo kaksikko onkin löytynyt melkein joka päivä mun päältä, nyttekkin ne on päällä ja on kyllä tosi ihanat ja hyvälaatuiset, housuihin ei tule lähes ollenkaan polvipusseja joka on iso plussa!


Sain Annalta, Annilta ja Amalta lahjaksi Body Shopin pakkauksen jossa oli vartalovoide, suihkugeeli ja huulikiilto. Ne tuoksuu ihan älyttömän hyviltä ja oon ihan rakastunut tohon huulikiiltoon!


Taas tänäkin vuonna sain lahjakortteja joita toivoinkin, ne on musta tosi kivoja kun voi ostaa jotain sellaista mistä oikeasti tykkää ja ei kulu sitten niin paljon rahaakaan kun noista saa vähän avustusta :) Sain lahjakortin Kultajouseen, Gina Tricotiin, H&M:lle, Vilaan ja Glitteriin.


Musta tällaset lahjapakkaukset on jotenkin tosi kivoja ja tuo tuoksu on ihana ja muutenkin tykkään noista Doven tuotteista :)


Oi! Marc Jacobs Daisy Dream -hajuvesi! Yks mun suurimmista toiveista tänä vuonna ja sain sen, se on tosi hyvän tuoksuista mut säästelen sitä erikoistilaisuuksiin ettei se vaan loppuisi :D Toinen iso yllätys oli tuo Dieselin Loverdose Tattoo -hajuvesi joka sekin tuoksuu tosi hyvältä! Olin toivonut ainoastaan Daisy Dreamia, mutta  sain sen lisäksi kaksi muutakin tuoksua joista olin todellakin yllättynyt mutta ilahtunut, olenkin kokeillut nytten noita kaikkia tässä loman aikana ja tykkään!!


Sing Staria toivoin myös ja sitä onkin nyt lomalla lauleskeltu ahkerasti! Kynsilakkoja sekä karkkia, niitä tulee melkein aina :)


Sain myös vaatteita ja osuivat kyllä nappiin! Katselin Ginassa tuollaista pörröistä lämmintä paitaa, mutta ei ollut kokoa joten se jäi ostamatta mutta sainkin juuri oikean kokoisen lahjaksi :) Sain harmaan peplumhelmaisen hupparin joka näyttää kuvassa hameelta ja olin yllättynyt miten kivalta se näytti päällä! Kiva rento ja löysä T-paita jolle tulee myös varmasti käyttöä. Sitten sain säärystimet ja tuollaiset hanskat missä on kärjet auki, kätevät kun voi käyttää puhelinta ulkonakin ;) Ja nyt tajusin just että yks T-paita puuttuu kuvasta koska se on ollut jo käytössä...


Olin kokeillut tällaista karvatakkia mustana mutta en raaskinut ostaa sitä koska se oli hieman liian kallis, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen kun sain sen hempeän roosan värisenä sillä ostin yhden toisenlaisen pörrötakin joka on musta.
Teen jossain kohtaa postauksen jossa näkyy lahjaksi saamia vaatteita ja koruja yms päällä ja ehkä se harmaa t-paitakin näkyy jossain kohtaa täällä ;)

Mitäs piditte mun joululahjoista? :)



-Jenna-