31.12.2014

365/365


Tuo kuva on täysin totta, pelottavan totta...taas on mennyt yksi vuosi, niin nopeasti ja huomaamattomasti. Olen taas yhden vuoden vanhempi, vähän viisaampi tai vähän tyhmempi, olen ehkä muuttunut, olen kokenut paljon asioita ja oppinut virheistä, on myös jäänyt liian paljon asioita tekemättä joista unelmoin tai jotka olisin ihan oikeasti halunnut tehdä vuonna 2014, mutta nyt se on myöhäistä. Vuosi 2014 on ollut rankka mutta toisaalta myös ihan paras vuosi. Keväällä Ama astui kuvioihin ja sen jälkeen kaikki on ollut kivempaa ihan oikeesti, mul on joku jolle voin aina puhua enkä jää koskaan yksin! Vuonna 2014 on ollut myös paljon hienoja ja uusia hetkiä. Päätin ensimmäisen vuoteni ammattikoulussa ja toinen on alkanut hurjaa vauhtia. Kesä oli täynnä ihania päiviä Amandan kanssa auringosta ja jätskistä nautiskellen ja naureskellen. Olen viettänyt perheeni kanssa ainutlaatuista ja tärkeää aikaa. Syksyllä aloitin mallikoulun ja pääsin mun ensimmäiseen näytökseen! Monia muitakin hienoja hetkiä on ollut mutta nämä oli ehkä mieleenpainuvimmat ja tärkeimmät hetket mulle. Se on pelottavaa miten nopeasti aika menee eikä sitä edes tajua ennen kuin on liian myöhäistä ja vuosi on lopussa. Välillä pitäisi vain osata oikeasti pysähtyä hetkeksi ja miettiä asioita ja elää hetkessä, ei suunnitella kaikkea viikkoja ennen, ehkä tämänkin voisi oppia seuraavana vuonna toteuttamaan. Itse en ole ehkä ihan vielä valmis päättämään vuotta 2014 mutta ehkä hetken päästä olen enemmän kuin valmis aloittamaan vuoden 2015. Toivon että 2015 voin toteuttaa nekin haaveet jotka halusin jo tänä vuonna kokea ja toivon myös että uusi vuosi tuo onnea ja uudet haasteet! Tänään juhlitaan kaveriporukan kanssa uutta vuotta ja ilta menee toivottavasti mukavasti, hyvää uutta vuotta!

Aiotteko te tehdä jonkun uuden vuoden lupauksen?



-Jenna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti